Itsekehu haisee?
Menin tunnustamaan ystävälleni, että viihdyn nykyään paljon peilin edessä. Ja illalla tuli morkkis. ”Miksi mä menin paljastamaan tuon!? Mitäköhän se minusta nyt ajattelee?”
Yläasteella, äitini osti minulle ihanan keltaisen toppaliivin. Silloin ei käytetty sanontoja ”omg, ihq”, mutta jos olisi käytetty, niin nuo olisivat olleet ne fiilarit. Olin siis ihan intsinä tuosta toppaliivistä. Astelin kouluun ihanan uutukaiseni kanssa ja kuulin sanat ”mitä pääsiäistipu?”. Toppaliiviä ei enää koulussa käytetty. Samoin kävi mun ristikorviksille, joiden käytön takia ”Jeesustelin” ja olin ”tullut uskoon”. Ja nämä kommentit tulivat silloiselta ”kaveri”piiriltä. Nykyään onneksi mun lähipiiri koostuu ihmisistä, joita mun ei tarvii miellyttää ja saan sanoa suuni puhtaaksi ja pukeutua kuten haluan. Se hyvä puoli aikuisuudessakin on!
Pojat ei oo koskaan mun perässä juosseet. Mä olen aina ollut se hauska likkakaveri, jonka kanssa on kiva tehdä juttuja, nauraa, mutta siihen se aina jäi. ”Oot kiva kaverina, mutta…” Ehkä siksi olikin niin OMG IHQ kun 14-vuotiaana, 18v. miehenalku minusta kiinnostui, ja halusi seurustella. Halusin niin kovasti olla cool, että henkinen ja fyysinen väkivalta tässä suhteessa oli sallittavaa 4 vuoden ajan. Ja silloin olin tietty niin besti, koska mun äijällä oli ikää hommata kavereille viinaa ja antoi paikan jossa saivat nauttia näitä väkijuomia. Voi elämä kun ajattelen itseäni 15-vuotiaana bileiden emännäksi. MIKSI SILLOIN EI KUKAAN SANONUT MITÄ OIKEASTI AJATTELIVAT?
Koko elämääni on seurannut ajatus ”mitäköhän muut ajattelee”. Kaikessa toiminnassani ja sanomisissani olen varonut sitä että, ”mitä muut ajattelevat”. Sanomattakin on selvää, ettei sellainen toiminta pitkälle kanna. Jos aina tekee asioita siksi, että muut ovat tyytyväisiä, miten käy sun itsesi. Koska sä viimeksi teit jotain ihan vain itsesi takia?
Miksi on niin vaikeaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on? Miksi kehut on vaikea ottaa vastaan ja miksi itsekehu on pahasta? En tiedä. Suomalaiset on jöröjä. Ehkä siksi. Mutta mäpä oonkin hitusen oppinut rakastamaan itseäni ja olemaan tyytyväinen ja armollinen. Tykkään nykyisestä itsestäni ja olen itseeni tyytyväinen. Kehut tuntuvat kivalta ja totta kai ne hivelevät itsetuntoani ja otan ne ilolla vastaan. Oonhan mä oikeasti tehnyt työtä ollakseni tällainen. Ja vaikka miten nytkin pääni sanoo että ”on vissiin Kridelle noussut kehut hattuun”, ni aion julkaista tämän. Olkoot sitten ne kehut vaikka siellä hatussa ja kusta päässä vaikka 3 litraa, i don’t care!
Ystäväni ei muuten ajatellut mitään. Sanoi, että jos huomaa mun kaupungilla peilalevan itseäni näyteikkunoissa niin puuttuu sitten asiaan. Enkä mä kyllä usko että se ois silloinkaan tosissaan.
-Kride-
