Tammikuu, tylsä ja tipaton.
Facebookittoman tammikuun lisäksi lupailin itselleni viettäväni tipattoman. Ei sillä, että alkoholin juomiseeni pitäisi puuttua rankalla kädellä, mutta turha viinin lipitys ja ne pakolliset saunakaljat saavat nyt jäädä hetkeksi. Jos vaikka painokin hieman putoaisi!
Mutta tosiaan. Tuli mieleeni hauska tapaus yli kymmenen vuoden takaa. Ja tietysti siihen liittyy alkoholi.
Nuorena, 19-vuotiaana sinkkuna, tuli juostua noissa baareissa enemmän kuin laki salli. Yleisimmin miesten perässä siellä oltiin, kuten tälläkin kertaa. Minulla oli ollut yöllistä peliä erään nuoren pojanklopin kanssa, ei mitään vakavaa, mutta ”hädässä” aina tunsimme toisemme ja autoimme.
Olimme siinä sitten erään illan aikana viestitelleet puolin ja toisin mutta tällä kertaa minulla ei käynyt flaksi. Pojankloppi ei jaksannut vaivautua baariin asti. Tyttöjen kanssa päätimme kuitenkin lähteä paikalliseen menomestaan, pitihän sitä nyt lauantai-iltana ulos päästä! Täydet tällingit naamalla painelimme discovalojen loisteessa sisälle baariin, ja mitä mun silmät näkee – Pojankloppi istuu baaritiskillä, seuranaan viehkeä tyttönen. Mustasukka nosti päätään ja otti päähän armottomasti. Hienon leidin tavoin en antanut tämän kuitenkaan näkyä, vaan olin kuin en olisikaan. Tilasin juomaa ja menin pöytään istumaan.
Iltahan siinä pilalle meni. Istuin pöydässä ja väijyin paria kuin tiikeri saalistaan. Punoin juonia. Olen ehkä nähnyt liikaa elokuvia, koska ainut juoni mikä minulle tuli mieleen, oli juomien kaataminen klopin päälle. Ja ei kun tuumasta toimeen.
Kävelin baaritiskille ja tilasin veden. Tarjoilija kyseli tarvitaanko jäitä, johon vastasin kieltävästi. Juoman saatuani myhäilin mielessäni juoksevaa pätkää, jossa kaadan vedet klopin niskaan ja kävelen pois tyylikkäästi, klopin jäädessä kuivattelemaan vaatteitaan. No, minä olen minä ja elämäni ei ole kuin elokuvaa, joten siitä seurasi seuraavaa.
Kloppi ja neitonen kuiskuttelivat tiskillä, kun lähestyin heitä varmoin askelin. Nojauduin klopin suuntaan ja kuiskasin korvaan hyvät illanjatko-toivotukset. Ja kaadoin vedet päälle. Siinä vaiheessa kun minun piti kävellä tyylikkäästi pois, kloppi huitaisikin minua vaistomaisesti kädellä, minun horjahtaen baarijakkaroiden suuntaan. Ikävä kyllä jakkarat eivät olleet pultattu kiinni, eikä niistä saanut tukea vaan minä sukelsin jakkaroiden seuraksi lattialle jossa oli sylkeä, kaljaa, tupakannatsoja (ja kaikkea muuta todella ”eksoottista). ”Ei sattunut,kukaan ei nähnyt, äkkiä ylös”- reaktio, keräsin itseni ja kävelin baarista ulos.Haukkailin hetken happea ja kelailin tapahtunutta. KYLLÄ NOLOTTI! Vielä seuraavalla viikollakin toivoin, että maa nielisi minut. Ystävät kyllä taputtelivat selkään ja sanoivat klopin ilmeen olleen näkemisen arvoinen, mutta itse teko ei ole ollut koskaan enää uusimisen arvoinen. Olen siitä lähtien nauttinut veteni sisäisesti, kuten ehkä kannattaakin.
Joten, jos joskus joudut vastaavanlaiseen tilanteeseen, selvitä pakoreittisi tarkoin ja mieti kaikki skenaariot valmiiksi, ettei tarvitse itse hävetä silmiä päästä! ”Vesi paras voitehista” ja silleen.
-Kride-
